LCF Lumipalloralli 13.2.2016

GFF-tapahtumia ja paikalliskahvitteluita. Muiden kerhojen tapahtumien ilmoitukset ilman ennakkoon kysyttyä lupaa on kielletty.

LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja vvieri » 01.12.2015 16:03

Lancia Club Finlandin perinteinen Lumipalloralli järjestetään myös tänä talvena edellisten vuosien tapaan, paikkana tänäkin vuonna Jämsän Koskenpää ja ajankohtana 13.2.
Mukana totuttuun tapaan myös GFF ja CARF.

Rata-ajat ja käytännön järjestelyt ovat säävaraukset huomioiden samat kuin viime vuonnakin, mutta palataan yksityiskohtiin vielä myöhemmin.

Huomioikaa siis autotalleissanne, että talviajokin valmistumisen dedis on tänä talvena 13.2.2016!

Normaaliin tieliikenteeseen hyväksytyille renkaille on käytössä maarata, ja jos säät sallivat, niin jääradalle on voinut mennä piikkirenkaillakin.

Koko viikonlopun paketti on lähestymistapana tietenkin se suositeltavin, niin välttyy aikaisilta aamuherätyksiltä ja voi osallistua jälkipeleihin! Itse aion paikalle taas jo perjantaina, ja kotiinlähtöhän on vasta sunnuntaina. Rantapirtin hienossa miljöössä viihtyy vaivatta koko viikonlopun.

Tervetuloa!

Tapahtumapaikan kotisivut osoitteineen ja yhteystietoineen löydät täältä:
http://www.kp-rantapirtti.fi/

Aiempien vuosien keskustelua, tunnelmia, kuvia ja videoita löytyy foorumilta:
viewtopic.php?f=11&t=35124 - 2015
viewtopic.php?f=11&t=33142 - 2014
viewtopic.php?f=11&t=31332 - 2013
(vuonna 2012 oli ko. ajankohtana foorumi kumossa vaikka tapahtuma kyllä järjestettiin)
viewtopic.php?f=11&t=27624 - 2011
viewtopic.php?f=11&t=24965 - 2010
viewtopic.php?f=11&t=21743 - 2009
2008
2007
2006
2005

Kuva
Ville Vieri
*** Sivut muuttaneet! *** www.villevieri.com/autot.htm
- Mikä taidoissa hävitään se tehoilla paikataan! -
Avatar
vvieri
GFF
 
Viestit: 19181
Liittynyt: 20.12.2002 14:06
Paikkakunta: Laihia

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja deltajengi » 12.01.2016 11:11

jaaha, onkohan jäälle asiaa tänä vuonna? tuntus tulevan hyvät jäät. onko infoa vielä.
Lancia Delta Integrale Evoluzione 16V ´92
Lancia Delta Integrale ´88
Ford Sierra Rs Cosworth ´86 / ´89
BMW M3 ´94
Mercedes-Benz 250 W123 ´77
deltajengi
 
Viestit: 50
Liittynyt: 12.11.2009 15:59

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja vvieri » 14.01.2016 13:38

Soittelin ja kyselin juuri. Jäätilanne erittäin hyvä, rata jo tehtynä. :P
Tänä vuonna ei ole mitään moottoripyöräkilpailuitakaan joten radalla voi huoletta ajella piikeilläkin.

Varailin omalle pesueelle rivarista jo huoneenkin perjantaista sunnuntaihin.
Ville Vieri
*** Sivut muuttaneet! *** www.villevieri.com/autot.htm
- Mikä taidoissa hävitään se tehoilla paikataan! -
Avatar
vvieri
GFF
 
Viestit: 19181
Liittynyt: 20.12.2002 14:06
Paikkakunta: Laihia

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja Keltsi » 15.01.2016 11:25

No tottakai siellä on nyt jäärata kunnossa, kun ei ole mitään hauskaa kalustoa nipussa :evil: Tipo kun ei jaksa tuolla 1.4:lla voimamoottorilla piikkirenkailla edetä ja 3P on vieläkin muttereina, kuten GTA:kin...

Jollain sitä kuitenkin tullaan ihmettelemään ja jäällähän on aina hauskaa, ilman pitkiä piikkejäkin ;) Hmm... Jostain 15" piikit ja isältä saabas lainaan :idea: Saattaisi vaan piikit raapia sisälokareihin noin pehmeällä alustalla...
"tähän pitäisi ilmeisesti kirjoittaa joku kiva slogani"
Avatar
Keltsi
GFF
 
Viestit: 1013
Liittynyt: 16.03.2004 10:57
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja vvieri » 15.01.2016 14:34

Onhan tässä vielä kuukausi tehokasta ruuvausaikaa jäljellä! :D
Ville Vieri
*** Sivut muuttaneet! *** www.villevieri.com/autot.htm
- Mikä taidoissa hävitään se tehoilla paikataan! -
Avatar
vvieri
GFF
 
Viestit: 19181
Liittynyt: 20.12.2002 14:06
Paikkakunta: Laihia

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja wellu » 16.01.2016 21:31

Paljonko on ratamaksu ex-jäsenelle?
"Pussihousu" = Kapeakatseinen mobilisti, jolle kelpaa vain kangasjohdot ja pakeliittieristeet. Pussihousulle kaikenlainen ajoneuvon ulkonäön tai toiminnallisuuden muuttaminen alkuperäisestä poikkeavaksi aiheuttaa patongin otsaan.
Avatar
wellu
 
Viestit: 3843
Liittynyt: 16.12.2004 08:24
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja vvieri » 19.01.2016 22:23

Voidaan sorvata joku uudelleenliittymistarjous kylkeen, nyt kun löytyy oikeanmerkkistä kalustoakin? :mrgreen:
Ville Vieri
*** Sivut muuttaneet! *** www.villevieri.com/autot.htm
- Mikä taidoissa hävitään se tehoilla paikataan! -
Avatar
vvieri
GFF
 
Viestit: 19181
Liittynyt: 20.12.2002 14:06
Paikkakunta: Laihia

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja jkedino » 26.01.2016 18:35

Onko yhtään Integralea tulossa piikeillä jäälle?
Merkkasin päivän kalenteriin, niin voisi tulla käymään GpA:lla. Jos siis jäälle pääsee piikeillä.
jkedino
 
Viestit: 350
Liittynyt: 18.11.2008 18:33
Paikkakunta: Pielavesi

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja Midi^ » 26.01.2016 18:51

Viimeviikolla soittelin majotusasioissa niin lupaili ainakin vielä että pääsee piikeillä jäälle :!:
Joona Karimaa GFF 1516

Fiat Tipo 400k km & 126, Lancia Dedra Integrale, Lada Niva
Avatar
Midi^
GFF
 
Viestit: 1557
Liittynyt: 17.07.2003 14:30
Paikkakunta: Salo

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja deltajengi » 30.01.2016 18:13

taitaa olla sellaane homma että jäät hupenee tätä vauhtia että melkee vois kanoottikisat järjestää selällä.
Lancia Delta Integrale Evoluzione 16V ´92
Lancia Delta Integrale ´88
Ford Sierra Rs Cosworth ´86 / ´89
BMW M3 ´94
Mercedes-Benz 250 W123 ´77
deltajengi
 
Viestit: 50
Liittynyt: 12.11.2009 15:59

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja alfafiat » 31.01.2016 00:59

Pikis oli uraton Bonnierssin urheiluruudussa poika Rovanperä harjoitteli siellä.Hyvin kovalta näytti pikiksen pohja ilmeisesti siellä ei vettä pahemmin ole satanut. Tosin alamäkiluistelussa Jyväskylässä tuli räntää.
ladan esiisä Fiat 124 special T
Avatar
alfafiat
 
Viestit: 299
Liittynyt: 01.11.2005 20:40
Paikkakunta: hausjärvi

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja Keltsi » 04.02.2016 11:18

Majoitus ja traileri varattu, eli tärkeimmät hoidettu 8-) 3P:tä olen tehnyt aina kun vaan on ollut mahdollista ja pikku hiljaa se rupeaa menemään nippuun päin... Saas nähdä pääseekö jo sunnuntaina koittamaan käyntiin ;)
"tähän pitäisi ilmeisesti kirjoittaa joku kiva slogani"
Avatar
Keltsi
GFF
 
Viestit: 1013
Liittynyt: 16.03.2004 10:57
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja Sämpy » 07.02.2016 16:05

Lupaavat tuonne asti helleaaltoa, mutta perjantaina menisi pakkaselle ja juuri pe-la yönä olisi kymmenen astetta pakkasta.

Toki nämä on vasta ennusteita, mutta vielä lienee toivoa molempien ratojen suhteen. Sprinttirata voi olla aika jäinen ja penkaton?

http://www.mtv.fi/saa/index.shtml/suomi/keskisuomi/koskenp%C3%A4%C3%A4/1246001107
Jokainen Fiat on pelastamisen arvoinen.
www.saminosat.net
Sämpy
Moderaattori
 
Viestit: 6284
Liittynyt: 16.04.2004 22:33
Paikkakunta: Tuulos

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja wellu » 07.02.2016 16:53

Jos vain terveenä ollaan, niin tarkoitus olisi paikalle tulla ainakin vaimo + minä, ehkä myös jälkikasvu! :o Radalla voi ehkä käydä köröttelemässä, mutta tuskin viitsii ihan sillä mentaliteetillä mitä 2011...

Jos joku kehtaisi ottaa bensapainemittaria mukaan, olisin kiitollinen... :oops:
"Pussihousu" = Kapeakatseinen mobilisti, jolle kelpaa vain kangasjohdot ja pakeliittieristeet. Pussihousulle kaikenlainen ajoneuvon ulkonäön tai toiminnallisuuden muuttaminen alkuperäisestä poikkeavaksi aiheuttaa patongin otsaan.
Avatar
wellu
 
Viestit: 3843
Liittynyt: 16.12.2004 08:24
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: LCF Lumipalloralli 13.2.2016

ViestiKirjoittaja TfP-Motors » 07.02.2016 21:07

Toivottavasti jäärata pysyisi ajettavassa kunnossa vielä viikon. Meillä meni nyt omakin rata niin vedelle että ei sinne enää ole asiaa ajamaan. Jos jäärataa ei ole, niin pitäisiköhän sitten tulla 600:lla, jotta uskaltaisi käskyttää ja puolustaa parivuoden takaista voittoa aika-ajosta. Tosin tässä voi vielä tulla työestekkin, mutta elätellään nyt toiveita jotta 131:llä pääsisi luistelemaan jäälle.
Kuva
Avatar
TfP-Motors
GFF
 
Viestit: 1447
Liittynyt: 22.02.2003 11:20
Paikkakunta: Suonenjoki

Seuraava

Paluu Tapahtumat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä