Kolaroitu Lancia Y10

Kertomuksia italialaismerkkeihin liittyvistä projekteista. Kyselyitä ei tänne, vaan tekniikkaosioon!
Avatar
HPE
Viestit: 87
Liittynyt: 08.07.2004 06:45
Paikkakunta: Helsinki

Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja HPE »

Tämä tarina alkaa hieman kauempaa. Muistetteko, huhtikuussa 2010 Eyjafjallajökull-jäätikön alla Islannissa purkautui tulivuori, joka syöksi ilmoille Euroopan lentoliikenteen lamauttaneen tuhkapilven. Hetken aikaa eurooppalaiset olivat samassa veneessä sumpliessaan kulkujaan sinne minne pitikään päästä, yhteisöllisyys kukoisti. Jonkun piti päästä Mallorcalta Suomeen. Hän osti tämän tarinan Lancian ja hurautti sillä määränpäähänsä. Suomessa auto päätyi saksalaisen vaihto-opiskelijan käyttöön. Ensimmäisen talven liukkaat yllätivät ja pikkuruinen Lancia otti mittaa lyhtypylväästä.
Marraskuussa 2011 LCF:n sivuille tuli ilmoitus kolaroidusta Y10:stä, jolla on ajettu vai 52 tkm. Kehuttiin olevan hyvä varaosiksi. Se ei näyttänyt kuvissa pahalta, muuten kokonaisuus vaikutti tosi hyvältä sekä ruosteettomalta, ja mulla taisi olla jonkinlainen maaninen vaihde autoharrastuksen suhteen. Äkkiäkös tuon laitan kuntoon. Niinpä tällainen tuli talliin:
Kuva
Energianpuuska ehti haihtua ennen kuin tuota edes aloitin. Auto odotteli tallissa viisi vuotta, kunnes myönsin itselleni, etten tule sitä ikinä tekemään. Mainitsin ryhdikkäästä päätöksestäni myös kotiväelle, että hävitän tämän auton. Tuolloin juuri 8-vuotisuuden kynnyksellä ollut tyttäreni, kutsuttakoon häntä tässä tarinoinnissa nimellä Tyttö, koska hän ei halua olla täällä oikealla nimellään, totesi jotakuinkin näin: "Älä, mä voisin koittaa korjata sen." No mikäs siinä, antaa Tytön kokeilla. Tyttö oli jo osoittanut kykyjään autonropauksessa esimerkiksi hoitamalla kausirenkaanvaihtoja. Diili oli, että minä neuvon, mutta en saa tehdä mitään. Tyttö tekee kaiken. Homma alkoi innokkaasti auton purkamisella.
Keulan poikittaispalkki oli puskenut moottorin ahtaalle. Se oli pakko sahata pois, että tekniikan saisi purettua. Siinä Tytöllä oli valtava urakka. Sähkösahalla ylti vain puoleen väliin palkkia, ja loput piti hihnustaa käsin. Sitten tuli vuoden tauko tekemiseen. 2017 lopulla Tyttö taas palasi auton kimppuun ja tekniikka oli nostamista vaille irti, tunkki kannattamassa pakettia öljypohjan alla. Muut harrastukset alkoivat täyttää viikkoja liiaksi ja auton tekeminen taas jäi. Hän ei kuitenkaan halunnut luopua projektista. Monta kertaa olen tätä vaihtoehtoa tarjonnut, jopa painostanut, että joku suunta ja ratkaisu tässä olisi kiva saada.
Sitten tuli nykyinen koronakevät ja kaikki harrastukset loppuivat. Mutta tallissa sentään odottaa autonraato! Tyttö on nyt palannut talliin ja nostanut tekniikan pois. Olen kuullut ihmettelyjä, eikö tuollaisesta olisi helpompi ottaa moottori-vaihteisto alakautta. Olisi kyllä, jos kori olisi muodossaan. Yllätyin iloisesti, miten helpolla ja siististi moottori-vaihteisto nousi autosta yläkautta. Meni helpommin kuin osasin kuvitella. Tytön kanssa on tullut todettua monesti, että paras tulos saadaan juuri tämän projektin työnjaon periaatteella: minä keskityn neuvomiseen ja hän tekee.
Nyt ollaan lopulta niin pitkällä, että on ajankohtaista löytää ammattilainen tekemään varsinainen kolarikorjaus auton korille. Sen neuvomiseen eivät mun kyvyt riitä. Samaan aikaan toiminta auton kimpussa jatkuu purkamisella. Esim. puhallin-lämmityslaitteen alueella on paljon rikkinäistä muovia, kun tekniikkapaketti on töytäissyt sinne. Näitä en huomannut ennen kuin tekniikka oli nostettu pois.
Kuva
Kake
GFF
Viestit: 446
Liittynyt: 20.12.2002 19:54
Paikkakunta: Köyliö

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja Kake »

Tsemppiä Tytölle. Koronan en toivo tämän takia pitkittyvän, mutta toivottavasti projekti kiinnostaa Tyttöä sen jälkeenkin.
Viimeksi muokannut Kake, 08.04.2020 06:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
kappa12
GFF
Viestit: 1493
Liittynyt: 14.01.2004 23:01
Paikkakunta: Yistaro

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja kappa12 »

:thumb: Tsemppiä työmaalle.
Mikko Koivusalo

Fiat 127&Panda jne. :mrgreen:
Avatar
Nipa
GFF
Viestit: 3364
Liittynyt: 28.04.2003 23:05
Paikkakunta: Askola

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja Nipa »

Kevään kunniaksi käyttöön otettu lippis nousee Tytölle.
Слава Україні - Героям слава
Мені не потрібна поїздка, мені потрібна амуніція.
Avatar
Luigi
Viestit: 9527
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja Luigi »

Lisäksi muuten hyvin säilyneen ja vähän ajetun Lancian palauttaminen elävien kirjoihin on aina kunniamaininnan arvoinen teko.

Ja Y10:ihän on myös helkkarin hauska ajettava ja omistettava! :thumb:
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
Avatar
jajau
GFF
Viestit: 177
Liittynyt: 04.07.2005 18:12
Paikkakunta: Tampere

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja jajau »

On siinä tytöllä hyvä harrastus! :thumb: Y10 on kova kone... Meillä oli perheessä uudesta saakka kovassa käytössä. 250th ajoa ja sitten meni vaihtoon.
1x pussihousu uno
1x punto mk2a
1x musa
Avatar
HPE
Viestit: 87
Liittynyt: 08.07.2004 06:45
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja HPE »

Kiitos kaikille kannustuksesta!

Kuulun Y10:n faneihin, ja mulla on ollut niitä vuosien varrella muutama. Viimeisimmän myin syksyllä pois. Se on nyt nykyisellä omistajallaan museorekisteröitynä. :thumb: Varmaankin yykympittömyys innostaa minua tämän projektin suhteen.

Vaikka tässä projektiautossa on kilsoja vähän, kuljettajan istuimen kankaassa on jo hieman orastavaa kulumaa. Siihen liittyen tämä on kiintoisa verkkokauppa: https://www.gsfricambi.it/" onclick="window.open(this.href);return false; Siellä osiossa "Tessuti" on aika runsaasti alkuperäisiä verhoilukankaita - varsinkin italialaisiin - myös tämän auton penkkien kangasta. Sieltä löytyy myös italojen verhoilukankaista tehtyjä laukkuja. Äitienpäivä lähestyy...
Avatar
HPE
Viestit: 87
Liittynyt: 08.07.2004 06:45
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja HPE »

Olin ilman Tyttöä tallilla, joten autoa ei voinut edistää, mutta inventoin vuosien varrella kertyneitä Y10-osia. Tässä yksi riemun aihe:
Kuva
Käyttämätön maskinpeitto Autobianchi-logolliseen maskiin sekä käyttämätön Autobianchi-logo. 8-) Löytyi myös samanlainen maskinpeitto ilman logon aukkoa.
Olen kuvitellut, että multa löytyy valmiiksi kaikki tuon korjauksessa tarvittava. Kuvitelma osuu aika lähelle todellisuutta. Jotain puutteitakin on, kuten ruiskulla olevan 1.1 FIRE:n imusarja, ilmanputsarin kotelo (sininen) ja jakopään kotelo (sininen). En kuitenkaan hätäile näidnen suhteen: täytyy ensin selvittää kokonaisuudessaan koneen kunto. Mutta jos jollain on moisia jouten niin saa tarjota! Myös pyöräntuentojen suhteen olen odottavalla kannalla, ovatko auton siistit palikat yhä muodossaan, vai täytyykö hommata uutta tai kunnostaa varastosta löytyvistä käytetyistä. Pyöräntuentoja ei irroteta ennen kuin auto pääsee oikomiseen.
Tämän tarinapätkän loppuun opetus siitä, ettei mistään pitäisi koskaan luopua: Mulla on käyttämätön pari tuollaisen ekan faceliftin ajovaloja. Vuosia sitten joku tarvitsi kipeästi sellaisen kirkkaita vilkunlaseja, eikä niitä löytynyt mistään. Taivuin myymään kirkkaat vilkunlasit ajatellen, ettei mulla tule ikinä olemaan FL Y10:ä. Niinpä. Onneksi auton omista ajovaloista sai vilkunlasit ja niiden alle tulevat oranssit kuvut. Juuri muuhun niistä ei olekaan, kun umpioiden rungot ovat rikki.
Avatar
Luigi
Viestit: 9527
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja Luigi »

Mulla pitäisi olla 1.1 firen imusarja... Pitääpä tarkistaa.
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
Sämpy
Moderaattori
Viestit: 8333
Liittynyt: 16.04.2004 22:33
Paikkakunta: Renko

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja Sämpy »

Niitä Y10 uusia muovikapseleita vissiin liikkuu aika paljon. Mullakin taitaa olla useampi sarja jos joku tarttee.. taisivat olla 13", sileitä ulkokehällä neliöreikiä, tulee pulttien alle kiinni?
Jokainen Fiat on pelastamisen arvoinen.
www.saminosat.net
Avatar
HPE
Viestit: 87
Liittynyt: 08.07.2004 06:45
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja HPE »

Tarkoitat Sämpy näitä kapseleita:
Kuva
Mielestäni noita ei ole ollut vaivaksi asti tarjolla, joten luulisi Y10:n omistajia kiinnostavan.
Tähän kolaroituun kuuluu tällaiset uudemman malliset kapselit:
Kuva
Työkaveri näytti äsken kuvaa tällaisista kevareista:
Kuva
Kyseli, tietäisinkö ketään kiinnostunutta, kun hänelle on jäänyt 127:n alta sellaiset nurkkaan. Ympärillä Nokian nastat, joissa kaikki nastat tallella. Se 127 ei enää tarvitse talvipyöriä. :thumb: Taisi juuri löytyä projektiautoon talvipyörät. Työkaveri ei tiennyt niiden olevan Y10:n vanteet tai että Tytöllä on Y10, joten aika mainio sattuma! Projektiauto tuli aikanaan pelkillä talvirenkailla, mutta ne ovat lähteneet jonkun toisen auton matkaan. Nyt siihen on vain tuoreet, lähes ajamattomat kesäkumit Y10:n pelleillä, mitkä taas jäivät käteen yhdestä Fiatista...
Avatar
Luigi
Viestit: 9527
Liittynyt: 17.10.2004 13:33
Paikkakunta: Huruslahden harmaa helmi

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja Luigi »

Tehtaalta aluvanteilla lähteneissä Y10:eissä on muuten erilainen vararengas. Keskiöön on niitattu ulkopuolelle levy, jotta aluvanteiden pidemmät pultit käy myös sen kanssa.
If it ain't broke, you're not trying hard enough.
A Bart
Viestit: 903
Liittynyt: 17.12.2006 15:45
Paikkakunta: Pori

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja A Bart »

Hienoa että tämäkin projekti etenee taas ja mielenkiinto on palautunut yykkään.
Kävin juuri korjaamassa talteen "huudeilta" kuvasi mukaiset alut luullen niitten olevan dedraani kuuluvat.
Vai onko vain noita samoja lätkitty myös yykän alle, noissa taisi olla notulit leveytenä 5½".
Avatar
HPE
Viestit: 87
Liittynyt: 08.07.2004 06:45
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja HPE »

Luigi kirjoitti:Tehtaalta aluvanteilla lähteneissä Y10:eissä on muuten erilainen vararengas. Keskiöön on niitattu ulkopuolelle levy, jotta aluvanteiden pidemmät pultit käy myös sen kanssa.
Tätä en tiennytkään! Ois kiva joskus nähdä tuollainen vanne.

A Bart, noi on siis 13”. Ei kai Dedraan tarjottu koskaan 13” vanteita? Muistaakseni tuon kaltaisia, mutta tyyliltään sileämpiä, oli Dedraan sekä 14” et 15”.
Sämpy
Moderaattori
Viestit: 8333
Liittynyt: 16.04.2004 22:33
Paikkakunta: Renko

Re: Kolaroitu Lancia Y10

Viesti Kirjoittaja Sämpy »

Niin tuollaiset missä ulkokehän sisäpuolella syvennys erottamassa keskiön kehästä lienee Y10/Prisma -aikakauden malli. Themassa sileä, liekö myös Dedrassa?
Jokainen Fiat on pelastamisen arvoinen.
www.saminosat.net
Vastaa Viestiin