Fiat uno fire

Kertomuksia italialaismerkkeihin liittyvistä projekteista. Kyselyitä ei tänne, vaan tekniikkaosioon!
Avatar
väisänen
Viestit: 4898
Liittynyt: 11.03.2006 19:29
Paikkakunta: Mynämäki Alkon vieres

Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja väisänen »

Olisi tarkoitus laitella 1.1 mkII uunoon puntosta vm -00 1.2 16v (sähköisellä kaasupolkimella) moottori. Ei tuo 40 hevosvoimainen fire oikein jaksa ja sehän minua sapettaa ja nolostuttaa koska uunohan ei ole hidas kuin mielikuvissa. Punto on hommattu ja tekniikan piti olla priimaa mutta ei koneessa pahemmin öljyä ollu ja jos siellä on niin ulos ne lentää. Samaan syssyyn olisi toki 1.4 tekniikankin laittanut mutta nyt kävi näin kun luulin tuon olevan vaijerikaasulla. Mietin että saisiko sähköpolkimen korvattua vaijerilla helpolla, epäilen kyllä tätä ja helpoin lienee moottoriohjaimen vaihto. Aikataulu on kunhan jaksaa ja värkkään töissä nosturilla. Firen pitäisi kuitenkin kuljettaa kotoo töihin ja päinvastoin eli nenää ei olisi aika kaivella. Punton välitykset lienevät kivommat ja yritinkin haeskella jotta minkä askin sinne kaveriksi istuttaisi. En ehtinyt punton laatikkoa päällisinpuolin ihmetellä että onkohan vastaava vs uno, no ne selviää kun pääsee värkit nosturille istuttelemaan seuraavan viikon lopulla.
-Cause my mouth's writing checks that my ass can't cash

-Fiat Croma
-Fiat Uno Fire
-Ja ehkä pian myös turpo uunoilua.
Avatar
väisänen
Viestit: 4898
Liittynyt: 11.03.2006 19:29
Paikkakunta: Mynämäki Alkon vieres

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja väisänen »

Mites ne firen kytkimet nyt meni. Olikos t-jet koneisissa 240mm kytkin ja 1.2 puntoon sitä ei saa ilman että vaihtaa vauhtipyörän. Ja vauhtipyörä ei sovi vanhemmalle kampiakselille tietenkään...

Ollaan viikko saaressa niin miettisi nämät valmiiksi ja sitte ryhtyy hommiin tai sitten ei...
-Cause my mouth's writing checks that my ass can't cash

-Fiat Croma
-Fiat Uno Fire
-Ja ehkä pian myös turpo uunoilua.
Avatar
Wesulius
GFF
Viestit: 5128
Liittynyt: 10.04.2003 17:17
Paikkakunta: Mynämäki mettäs.

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja Wesulius »

väisänen kirjoitti:Mites ne firen kytkimet nyt meni. Olikos t-jet koneisissa 240mm kytkin ja 1.2 puntoon sitä ei saa ilman että vaihtaa vauhtipyörän. Ja vauhtipyörä ei sovi vanhemmalle kampiakselille tietenkään...

Ollaan viikko saaressa niin miettisi nämät valmiiksi ja sitte ryhtyy hommiin tai sitten ei...
Eikä pienempään vaihteistoon.
Avatar
väisänen
Viestit: 4898
Liittynyt: 11.03.2006 19:29
Paikkakunta: Mynämäki Alkon vieres

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja väisänen »

Hmm ja sekin vielä. Eipä sen kyllä tarttis kun kilon paineet pidellä riittää ettei kaikenmaailman meisselit ja penarit mene heti ohi. Vaparissakin on ilmeisesti sentään 1.18 bar map että vakiolla truutallakin pärjää ilman softaa kivasti...
-Cause my mouth's writing checks that my ass can't cash

-Fiat Croma
-Fiat Uno Fire
-Ja ehkä pian myös turpo uunoilua.
Avatar
Wesulius
GFF
Viestit: 5128
Liittynyt: 10.04.2003 17:17
Paikkakunta: Mynämäki mettäs.

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja Wesulius »

väisänen kirjoitti:Hmm ja sekin vielä. Eipä sen kyllä tarttis kun kilon paineet pidellä riittää ettei kaikenmaailman meisselit ja penarit mene heti ohi. Vaparissakin on ilmeisesti sentään 1.18 bar map että vakiolla truutallakin pärjää ilman softaa kivasti...
Mulla meni 0.9 paineella firestä veivit vinoksi.
Jotta 1bar saattaa olla liikaa.

Huijausboxin kun laitat niin toimii hienosti.

Kävin just omaa puntoa ulkoiluttamassa, Nyt on stilon jarrut edessä ja takana . Kyllä PYSÄHTYY, ei jarrut häviä . Koneeseen laitoin jo aiemmin , wösnerin männät , H-kanget ja t-jetin pahvin (paukut putosi 9.8) . Koneen sytkäriä otin pois , seosta vähän rikkaammalle ja ahtopaine minimiin minkä portinkello sietää , eli 0.8bar , nyt 160kw/6000rpm 278Nm/4000rpm
Hienosti kesti radalla vetää surutta isoa kovaa , vaikea ajettava kun ahtopine on vähän sellanen on /off, joko ei mene tai sitten menee ja piirtää viivaa.
Avatar
GreenThing
GFF
Viestit: 2604
Liittynyt: 08.08.2003 21:20
Paikkakunta: Kärkölä

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja GreenThing »

Mitenköhän ku mulla oli 1,5bar...
Auto on turpo, ja kuski on urpo.
Ei riemulla rajaa, kun kasilla ajaa.
Avatar
Wesulius
GFF
Viestit: 5128
Liittynyt: 10.04.2003 17:17
Paikkakunta: Mynämäki mettäs.

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja Wesulius »

GreenThing kirjoitti:Mitenköhän ku mulla oli 1,5bar...
Paljos se vääntö oli?
Oliko sulla 16V jossa ohuet pitkät veivit?
Se 16V veivi on ylhäältä varmaan 5mm ohuempi kuin vaikka 1.1 8 tappisen.
Avatar
väisänen
Viestit: 4898
Liittynyt: 11.03.2006 19:29
Paikkakunta: Mynämäki Alkon vieres

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja väisänen »

Ai ne on pikkuisen leluja nämä vaparit. Entä jos 16v koneeseen laittas 8v kanget. Kuitenkin pakko avata tuota konetta pikkuisen koska vähillä öljyillä ajettu.
-Cause my mouth's writing checks that my ass can't cash

-Fiat Croma
-Fiat Uno Fire
-Ja ehkä pian myös turpo uunoilua.
Avatar
GreenThing
GFF
Viestit: 2604
Liittynyt: 08.08.2003 21:20
Paikkakunta: Kärkölä

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja GreenThing »

Wesulius kirjoitti:
GreenThing kirjoitti:Mitenköhän ku mulla oli 1,5bar...
Paljos se vääntö oli?
Oliko sulla 16V jossa ohuet pitkät veivit?
Se 16V veivi on ylhäältä varmaan 5mm ohuempi kuin vaikka 1.1 8 tappisen.
Joo, unihiekkaa oli silmissä senverran, että en huomioinu kyseessä olleen nuo ohkaiset veivit. vähän harmittaa ettei tullu penkitettyä yykän konetta sen "loppuaikoina".
Auto on turpo, ja kuski on urpo.
Ei riemulla rajaa, kun kasilla ajaa.
Avatar
väisänen
Viestit: 4898
Liittynyt: 11.03.2006 19:29
Paikkakunta: Mynämäki Alkon vieres

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja väisänen »

Millaiset kanget t-jetin turbossa on?
Apropoo, t-jetin suuttimet on ainakin edullisia ja riittävät tähän liiankin hyvin.
-Cause my mouth's writing checks that my ass can't cash

-Fiat Croma
-Fiat Uno Fire
-Ja ehkä pian myös turpo uunoilua.
Avatar
Wesulius
GFF
Viestit: 5128
Liittynyt: 10.04.2003 17:17
Paikkakunta: Mynämäki mettäs.

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja Wesulius »

väisänen kirjoitti:Millaiset kanget t-jetin turbossa on?
Apropoo, t-jetin suuttimet on ainakin edullisia ja riittävät tähän liiankin hyvin.
Aika ohkaselta näytää nekin. ( fiat 500 abarth)
Itse meinasin ensin laittaa t-jetin männät , mutta olisi säästänyt 100€ joten en nähnyt siinä järkeä.
Sama nuo veivit , itse en noilla lähtisi konetta tuhoamaan.

Näissä 16v koneissa on big end isompi kuin 8v koneissa. Eli suoraan ei 8v veivi mene , ja onhan näissä veivikin pidempi.


Kuva

VS
Kuva
Avatar
Wesulius
GFF
Viestit: 5128
Liittynyt: 10.04.2003 17:17
Paikkakunta: Mynämäki mettäs.

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja Wesulius »

Tässäpä vaparien 8v veivi (oik) vs 16v veivi (vas.)
Kuva
Avatar
väisänen
Viestit: 4898
Liittynyt: 11.03.2006 19:29
Paikkakunta: Mynämäki Alkon vieres

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja väisänen »

Aika arvokkaita on männät ja kanget t-jettiin. Muistin ettei ne maksanu juuri mitään enää ja kaikki myyvät mutta ei se mitään unohdetaan pois.
-Cause my mouth's writing checks that my ass can't cash

-Fiat Croma
-Fiat Uno Fire
-Ja ehkä pian myös turpo uunoilua.
Avatar
väisänen
Viestit: 4898
Liittynyt: 11.03.2006 19:29
Paikkakunta: Mynämäki Alkon vieres

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja väisänen »

Kuva

Siitä lähtee mopo jää.

Kiva laite toi nitzivyo:
Kuva
-Cause my mouth's writing checks that my ass can't cash

-Fiat Croma
-Fiat Uno Fire
-Ja ehkä pian myös turpo uunoilua.
Avatar
väisänen
Viestit: 4898
Liittynyt: 11.03.2006 19:29
Paikkakunta: Mynämäki Alkon vieres

Re: Fiat uno fire

Viesti Kirjoittaja väisänen »

Olen yrittänyt löytää uunon alatukivarteen alapalloa. Semmosta jossa ei olis kartiota. Sopisi punton tai stiletin olkavarteen...
-Cause my mouth's writing checks that my ass can't cash

-Fiat Croma
-Fiat Uno Fire
-Ja ehkä pian myös turpo uunoilua.
Vastaa Viestiin